Ystävänpäiväsukat 2017. Nämä ovat tehty Niina Laitisen ohjeella. Ohjeet tulivat Facebook-ryhmään ja joka päivä tehtiin yksi kuvio. Lankana Novita nalle ja puikot 3mm.
Itsetehtyä
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
perjantai 6. tammikuuta 2017
Joulukalenterisukat 2016
Loppiaista jo vietellään, mutta palataan hieman joulukuuhun. Tänä vuonna minun joulukalenterina toimi villasukkien teko.Joka päivä Facebookin "taimitarhan joulukalenteri 2016"- ryhmään tuli kirjoneulekuvio, joka päivän aikana piti tehdä. Tein yhtä aikaa molempia sukkia, jotta sain nämä Joulupäivänä jalkojani lämmittämään. Näiden tekeminen oli kivaa kun ei etukäteen tiennyt mitä luukusta tulee.
Ohje: Niina Laitinen
Lanka: 7 veljes, valkoinen ja hunaja
Puikot: 3,5mm
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Anelmaiset
Ihastuin näihin Anelmaiset sukkiin ja minunkin oli pakko kokeilla tehdä sellaist. Nämä ovat ensimmäiset "kunnon" kirjoneulesukat. Ohje löytyy Novita sukkalehdestä 2015.
Joululahjaksi villasukkia
Tein kolmelle kummipojalle joululahjaksi villasukat.
Kaikissa käytin lankana seitsemän veljestä ja puikkoja 3,5mm.
Haamusukat koko 30 ja malli oma.
Kumpulasukat koko 30, malli: Novita sukkalehti
Kerrosrivinousu-sukat koko 25
perjantai 4. marraskuuta 2016
Kettuhuivi
Syksyllä tein tytölleni 5v ja kummipojalle 2v kettuhuivit. Tyttö on omaansa jo kovasti käyttänyt, mutta kummipoika saa omansa vasta jouluna.
Ohje: kettukaulahuivi
Lanka: Novita isoveli ( punainen,sininen ja valkoinen)
Puikot: 5mm neulepuikot
Ohje: kettukaulahuivi
Lanka: Novita isoveli ( punainen,sininen ja valkoinen)
Puikot: 5mm neulepuikot
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Synttärilahja ja babynest
Tyttöni hyvä ystävä täytti 5v ja halusimme tehdä hänelle lahjaksi paidan.
Tyttö itse sai valita kankaan ja suunnitella millaisen paidan hän haluaa ystävälle.
Kaava: Ottobre 1/15 peplum (muokattu) 122cm
Kangas: Majapuun trikoo
torstai 4. elokuuta 2016
Bandabody
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)